Skip to main content

Kiitos näytteilleasettajille ja messuvieraille – kerro palautteesi ja osallistu arvontaan

Ammattikalastusmessut järjestettiin Lahden Niemen satamassa 26.–27.6.2026. Kahden päivän aikana satama-alueelle kokoontui ammattikalastajia, alan yrityksiä, asiantuntijoita, kehittäjiä ja muita kalataloudesta kiinnostuneita.

Messuilla nähtiin laaja kattaus ammattikalastukseen liittyvää sisältöä: pyydyksiä, veneitä, kalastustekniikkaa, saaliinkäsittelyn ratkaisuja, varusteita, palveluita ja muuta alan arkea tukevaa osaamista. Perjantain seminaarissa pureuduttiin ajankohtaisiin teemoihin, kuten kalastusveneen tulevaisuuteen, puhtaaseen siirtymään ja alan kehitysnäkymiin.

Lämmin kiitos kaikille messuvieraille, näytteilleasettajille, seminaarin puhujille, yhteistyökumppaneille ja tapahtuman järjestelyissä mukana olleille!

Erityisen ilahduttavaa oli kuulla näytteilleasettajilta palautetta siitä, että messuilla liikkui juuri oikeaa yleisöä. Kyseessä ei ollut valtava massatapahtuma, mutta paikalla oli paljon alan kannalta olennaisia kävijöitä: ammattikalastajia, kalatalouden toimijoita sekä ihmisiä, joilla oli aitoa kiinnostusta messujen sisältöihin.

Tämä on ammattitapahtumassa tärkeää. Kun saman alan ihmiset kohtaavat, syntyy keskusteluja, uusia yhteyksiä ja käytännön oivalluksia, joita ei aina synny suurissa yleisötapahtumissa.

Vastaa palautekyselyyn

Nyt haluamme kuulla, miten messut onnistuivat sinun mielestäsi. Palaute on meille erittäin tärkeää, kun arvioimme tapahtuman onnistumista ja pohdimme messujen jatkoa tuleville vuosille.

Palautekyselyyn voivat vastata sekä messuvieraat että näytteilleasettajat. Kyselyssä voit kertoa esimerkiksi, mikä messuilla toimi hyvin, mitä kannattaisi kehittää ja millaiselle tapahtumalle olisi tarvetta jatkossa.

👉 Vastaa palautekyselyyn täällä:
https://forms.gle/L8QAh4D8qsSMAUnB9

Vastanneiden kesken arvotaan Baltic Winner -paukkuliivit, arvo noin 150 euroa.